Uutiset

Heinäkuu 2011:

2.8. syntyi yksi pentu. "Napo"-poika jää Pupurannan laumaan.

Kesäkuu 2011:

DOMINIQUE VOM ANNENFLEET + VAQUEYRAS

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN29486%2F08&R=36

Toiveissa pikkuisia bretagnen alkuja syntyväksi heinä/elokuun vaihteessa.

Toukokuu 2011:

Uri muutti poikansa Vellun kaveriksi Helsinkiin. Olmon ja Urin yhteiselo ei alkanut sujumaan mitenkään päin joten näin on parempi. Uri viihtyy hienosti kaupungissa ja näemme sitä säännöllisesti.

Maaliskuu 2011:

Siirrettiin koko lauma raakaruokinnalle! Papuja meidän taloudessa syödään enää vain tiineysaikoina.

1.1.2011:

Surullinen päivä. Menetimme niin rakkaan Nanamme tapaturmaisesti :(

Vuosi 2010:

Päivitysten puutteesta huolimatta erittäin puuhakas vuosi. Vihdoin viimein päästiin Nopan ja Dominon kanssa ajokokeisiin!! Nopan ensimmäinen ajokoe ja ajoi heti AVO1 tuloksen. Omistajan laiskuutta ettei jo aijemmin. Dominollakin yritystä oli mutta rohkeutta puuttui ekan kokeen aikana lähteä hakemaan kauempaa. Seuraavan kokeen aikana rohkeutta olisi jo ollutkin mutta pakkasta ja lunta liikaa. No ehditään vielä tulos hakemaan sille myös. Olen nähnyt ja kuullut kun se tyttö ajaa!! Jäljestelyä kera bassettien ja Olmon kanssa omatoimista tokoilua koko vuosi. Olmon kanssa ollaan myös ahkerasti vetojuttuja harrasteltu ja se tykkää kovasti siitä hommasta. Saa olla kyllä ylpeä koiristaan <3

Joulukuu:

Talven tuloa odotellessa...
Olmolle on jo valjaatkin hankittuna mutta lumi puuttuu jotta pääsis vetohommia aloittelemaan.

Marraskuu:

15.11.2009
Dominon toinen näytös, ROP pentu ja RYP3.

8.11.2009
Dominon ensi näyttely, ROP pentu ja RYP2. Dominosta on kasvanut kaunis nuori neiti.

Heinäkuu:

5.7.2009
Pieni tyttö Saksasta lennähti laumaan. Tervetuloa Domino.

Kesäkuu:

12.6.2009
Urin kastraatio.

Toukokuu:

28.5.2008
Niin se aika rientää, pentuset ovat jo touhukkaita pikku bassetteja. Pentujen on aika lähteä omiin koteihinsa kuun vaihteessa. Kaikilla pennuilla on oma koti odottamassa.

17.5.2009
Olmon kanssa RotuRacessa, ENSIAPU ryhmä sijoittui kolmansiksi jättiluokassa Kivaa oli! :)

Olmo palkittiin kunniakirjalla. 2008 VUODEN LYHYTKARVAINEN BERNHARDINKOIRAJUNIORI!

Huhtikuu:

8.4.2009
Tervetuloa suomeen SULO. Hovriket´s Harry Hjoker.
Sulo asustaa Lahdessa Tiinan ja Jyrkin hellässä hoivassa.

6.4.2009
Noppa päättikin aikaistaa yllätystä ja pentuset syntyivät 6.4. Viisi potraa poikaa ja kaksi reipasta tyttöä.

4.4.2009 PALJON ONNEA NOPPA 6 VUOTTA!
Käytiin Nopan kanssa penturöntgenissä ja siellähän niitä pieniä pääsiäisyllätyksiä oli jo nähtävissä.Pentujen "laskettu aika" on 10.4.

Maaliskuu:

17.3.2009 vihdoinkin saimme päivittäjän sivuille. Uusia kuvia sekä kaikkea muuta tulossa pian :) kiitos Jarille avusta etukäteen.

Nopan ja Urin rakkauslapsia luvassa.

Lokakuu:

18.10. Menetimme jälleen yhden.
Pupurannan Hemminki ajoi viimeisen ajonsa jäädessään junan alle. Hermannin muisto säilyy ikuisesti, oli kuin ilmetty isänsä. Osanottomme Hermannin perheelle, Tiinalle ja Jyrkille. *HALI

Elokuu:

25.8 menehtyi pieni Bretagnen alku Pupurannan Tahvo maksashunttiin. Kaipaamaan jäivät kasvattajan perheen lisäksi Tahvon "Rekun" oma perhe. Pikkuinen säilyy aina muistoissamme :( .

Heinäkuu:

3.7 Nella pyöräytti viisi reipasta bassetin alkua. Neljä potraa poikaa ja yhden prinsessan. Kaikki viisi alustavasti varattu.

Kesäkuu:

Olmo Bernhardinkoirien erikoisnäyttelyssä EH
Exellent caractern! :)

Juhannuksena Nella tuli mammalomalle. Pentusten odotettu syntymäpäivä on 2.7.

Toukokuu:

10.5.2008 Nopan ja Urin lapset 1v!
Onnittelut ipanoille perheineen :)

NELLA ASTUTETTU!
Pikku bretagnelapsia odotellaan syntyväksi heinäkuun ekalla viikolla.

Lauantaina 31.5 klo.13 Pupurannan pentutreffit!
Kaikki kasvatit sekä Urin "lapset" omistajineen tervetuloa :) Myös kaikki Pupurannan bretagnepennuista kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan.

Maaliskuu:

- Tampereen KV 16.3.2008:
Pupurannan Avro ERI, JUK 3
Pupurannan Avia ERI, JUK 2

- 2.3.2008 Olmo kaapelitehtaan pentunäyttelyssä ROP

- Suunnitelmissa Bretagnepentue:

Meccala Juliet + Hovriket´s Midaz Myzing
Odottelemme Nellan juoksun alkua.

- Jälkitreenit alkaa :)

 

Copyright © Kennel Pupurannan, Ethän kopioi kuviamme ilman lupaa!
Layout & design Ades' Kotisivut